KJR EQUITATION OY 

Niina Kirjorinne - hevosalan monipuolinen asiantuntija


Olen Niina Kirjorinne, suomalainen hevosalan ammattilainen, jonka intohimona on hevosen ja ratsastajan liikkeen ja kehonkäytön hiominen huippuunsa.

Monet ratsukot käyttävät minua perusvalmennuksen tukena, sillä vahvuuteni valmentajan liittyy erityisesti ratsastuksen hienosäätöön ja hevosen liikkeen laadun kehittämiseen. Keskityn valmennuksessani erityisesti ohjastuntumaan, kokoamiseen ja liikkeen sujuvuuteen, joiden avulla saadaan aikaan tervettä ja luonnollista liikettä.

Hevoseen ei saa varaosia. Sen vuoksi huolellinen pohjatyö ja laadukas perusratsastus on kaiken työskentelyn perusta. Yhdistän työssäni klassisen ratsastuksen tekniikat, laajan anatomiantuntemukseni ja uusimman mittausteknologian ainutlaatuiseksi kokonaisuudeksi, joka auttaa varmistamaan parhaat edellytykset tavoitteisiin pääsemiselle, olitpa sitten harrasteratsukko tai kilparatsastaja.

Olen kouluttautunut kansainvälisesti ja pitkäjänteisesti, täältä löydät lisää tietoa.  

Olen myös saanut oppia klassista ratsastusta suoraan alansa huipuilta, tärkeimmät opit olen saanut ranskalaiselta eversti Cardelta ja saksalaiselta Angelika Frömmingiltä

© Silke Rottermann
© Silke Rottermann

Terve, tasapainoinen ja mielellään liikkuva hevonen on minun missioni! 


Monipuoliset palveluni kattavat mm.

Lisäksi konsultoin ammattilaisia hevosen liikkeen kehittämisestä ja treenin täsmäkorjauksesta, palvelun avulla voidaan mm. ennaltaehkäistä erilaisten ongelmien toistumista eläinlääkärin vastaanotolla. 

Järjestän yhdessä eläinlääkäreiden ja fysioterapeuttien kanssa syventävää koulutusta mm. hevosen ja ratsastajan toiminnallisesta anatomiasta ja biomekaniikasta sekä treenitekniikoiden vaikutuksesta kehossa. Näiden lisäksi tarjoan hevosharrastajille monipuolisia verkkoseminaareja ja kursseja

Tutustu myös Eurodressagen suosittuun artikkelisarjaan Functionality In Equitation





Terve, tasapainoinen ja mielellään liikkuva hevonen on minun missioni! 


Juuri valmistunut KJR CONTACT COACH hanke tuo hevosalan ammattilaisten saataville uutta tietotaitoa hevosen hyvinvoinnin, suuterveyden ja kuolaintuntuman kehittämiseksi. 


Niina Kirjorinne   |  +358 50 593 9813  |  niina (@) kirjorinne.com  |  Facebook

Tilaus- ja toimitusehdot Order and delivery terms