Oma osaaminen

Kansainvälinen kouluttautuminen takaa yksilölliset neuvot

Opetukseni kulmakivenä on ratsukon kehonkäytön ongelmien tunnistaminen ja asioiden ratkominen siten että ratsastaja oppii korjaamaan ongelmia itse, ratsastuksen lajista riippumatta. Ongelmat täytyy osata tunnistaa ja korjaukset viedä käytäntöön normaalia ratsastusta unohtamatta. Liikkeen ongelmien ja kompensaatioiden tunnistaminen ja korjaaminen on aina yksilöllistä, ja ratsukko tulee huomioida myös kokonaisuutena. Pysyäkseen terveenä ja suorituskykyisenä hevosen liikkua rennon monipuolisesti ja sille sopivalla tavalla.  Liikeongelmia voidaan työstää erilaisin kevein tekniikoin ratsain ja maasta, myös faskiakäsittelyn keinoin.


  • SRL:n hyväksymä valmentaja
  • Eläinfysioterapian opiskelija (Englanti 2017-)
  • Liikuntalääketieteen opintoja
  • Laaja ratsastuspohja eri menetelmien kautta, kurssit Suomessa ja ulkomailla
  • Monipuolinen kansainvälinen koulutustausta biomekaniikan, kehonhuollon ja toiminnallisuuden parissa

Olen kouluttautunut ratsastuksen ja kehonkäytön parissa Suomessa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Tärkeimpänä ratsastuksellisena vaikuttajana toimii eversti Christian Carde. Tähän keveän pehmeään menetelmään yhdistän vaikutteita monilta nykyajan merkittäviltä kouluttajilta ja olen hakenut oppia suoraan sieltä, missä sitä on parhaiten tarjolla. Itse tekemällä opetuksesta saa eniten irti ja olenkin painottanut omassa kouluttautumisessa kursseilla itse ratsastamista myös ulkomailla, sillä hevosta kouluttaessa kehossa tapahtuvien asioiden reaaliaikainen havaitseminen ja tunteminen on yksi ratsastajan tärkeimmistä taidoista. Ihmisten ja hevosten kehonkäytön saralla olen kouluttautunut uusimman tiedon parissa, faskian, asentokorjauksen ja liikkeen näkökulmasta. Päivitän osaamistani jatkuvasti alan laadukkaimmilla kursseilla.

Ratsastus

Oman ratsastusosaamisen kehittäminen

Eversti Carden säännölliset kouluratsastusklinikat ratsain Suomessa, Ruotsissa ja Euroopassa

Manolo Mendez kouluratsastusklinikka, Ruotsi 2016 (hevosen kanssa)

Classical training and Biomechanics - koulutusviikonloppu Angelica Frömming & Stefan Stammer, Saksa 2016 (hevosen kanssa)

Paul Belasik Yhdysvallat 2016 (hevosen kanssa)

Ingrid Klimke Symposium, Saksa 2016

Ingrid Klimke Open Training Day, Saksa 2016

The 21th Anniversary Classical Riding Event, Colonel Christian Carde, Uwe Spenlen, Nuno Cavaco, Patrick Print, Sylvia Loch, Englanti 2016

Ed Dabney Classical Riding Clinic ja valmennukset Suomessa ja Yhdysvalloissa alkaen 2013

Horse in Motion Clinic, Suomi 2015 ja 2017

Lisäksi lukuisia lyhytkursseja ja koulutuksia kotimaisten ja ulkomaisten valmentajien johdolla. Olen tutustunut myös muihin kouluttajiin ja koulutussuuntauksiin ja käyn aktiivisesti seuraamassa erilaisia koulutuksia ja tapahtumia. Painotan omassa kouluttautumisessa aina käytännön tekemistä.

Kehonkäyttö

Kehonhuollon & biomekaniikan koulutuksia

Hevonen:

Ratsastaja

  • Anatomy Trains in Training, Toiminnallinen myofaskiaalinen harjoittelu 1 & 2, Kokkola 2016
  • Tuulia Luomala & Mika Pihlman, Faskia ja alaraaja 2017
  • Health4Performance, Terveyttä suorituskykyyn Kokkola 2017
  • - hartiarengas, alaraaja, keskivartalo
  • TMD Teemapäivä hammaslääkäreille ja fysioterapeuteille 2017
  • Terveysverkko, Vatsalihasten toiminta, erkauma ja sonopalpaatio, Espoo 2017
  • Faskia ja liike, Jarmo Ahonen, Tuulia Luomala, Mika Pihlman, Espoo 2017
  • Jarmo Ahonen, Liikkuva ihminen 2016 & 2017
  • Jarmo Ahonen, Lihaskalvolinjojen merkitys kehonhallinnan opetuksessa ja harjoittelussa, Somatic Center Finland 2015
  • Somatic Center, Ratsastajan biomekaniikka 1 & 2 vuosina 2014-2015:
  • Ratsastajan biomekaniikka ja kehonhallinta, Suomi
  • Ratsastuksen vaikutus kehossa & ratsastajan kehonhuolto, Suomi
  • Liikuntalääketieteen opintoja Kuopio UEF

  • Lisäksi lukuisia eri kouluttajien lyhytkoulutuksia ja luentoja mm. anatomiasta, fysiologiasta ja hevosen ruokinnasta ja sen ongelmista.